
Paini
KIRKUssa eri-ikäisille ja tasoisille painijoille on omat ryhmät. Katso lisää eri ryhmistä. Myös aikuisille on kuntopainia. Paini on taitolaji, joka kehittää henkistä voimaa, luovuutta, mielikuvitusta, nopeaa reaktiokykyä, ketteryyttä, koordinaatiota ja yksilöllisyyttä.
Painissa pyritään selättämään vastustaja tai tekemään enemmän pisteiden arvoisia suorituksia kuin vastustaja. Yleensä ottelu voitetaan taitavalla tekniikalla ja käyttäen hyväksi vastustajan virheitä.
Harrastuksen voi aloittaa jo hyvin nuorena (noin 5–7‑vuotiaana) ja se sopiikin nimenomaan lapsille voimataidon kehittäjänä.
LAJIESITTELY
Paini on monipuolinen harrastus, joka kehittää mm. kehonhallintaa, voimaa, liikkuvuutta ja koordinaatiota. Paini on turvallinen kamppailulaji, jossa potkut ja lyönnit, kuristusotteet sekä vasten niveliä tapahtuvat väännöt ovat kiellettyjä. Paini on erinomainen tukilaji myös monelle muulle lajille. Esimerkiksi jalkapalloilijoille
painia suositellaan esimerkiksi kamppailu tilanteissa kehittymistä varten.

Ryhmät

Tule mukaan Painimaan
Paini antaa hyvät valmiudet harrastaa myös mitä muuta lajia tahansa.
Painissa voi myös kilpailun aloittaa varhaisessa vaiheessa sillä aloittelijoille on omia sarjoja. Kilpailuissa samanpainoiset henkilöt painivat omissa sarjoissaan ja tämän lisäksi ikäkausikilpailuissa samanikäiset ovat omissa sarjoissaan painoluokan mukaan.
Tervetuloa kokeilemaan!
Ohjaajat

Kalle Uotinen
Valmentaja

Jarkko Unkeri
Valmentaja

Joel Haarasilta
Valmentaja

Juuso Unkeri
Valmentaja

Joseph Lomtadze
Valmentaja

Katja Laipio
Puheenjohtaja












