
TELINEVOIMISTELU harrastusinfo
Tänne on koostettu kaikki harrastukseen liittyvä informaatio
Seura- ja jäsenasiat
Uusi liikkuja/ uusi jäsen : liity mukaan haluamaasi toimintoon myClub- jäsenpalvelun kautta haluamasi ryhmän kohdalta tai tästä myClub-jäsenpalveluun kirjautumalla myClub
Seura järjestää toimintaa jäsenilleen ja edellyttää, että säännöllisessä toiminnassa mukanaolevat liikkujat ovat seuran jäseniä. Ei koske kesäleirejä, lyhytkursseja, myhobby ,talent-ryhmiä.
Kun liityt mukaan KirkU ry:n toimintaan johonkin säännöllisesti toimivaan liikuntaryhmäämme, edellytämme jäsenmaksun maksamista yhdistykseen vuosittain.
JÄSENMAKSUT 2025
20 € Lapset alle 18 v
35 € Aikuiset
Laskutetaan vuoden alussa tai liittyessä mukaan toimintaan.
Ryhmässä on mahdollista käydä tutustumassa kaksi kertaa veloituksetta. Mikäli lapsi ei jatka ryhmässä, ryhmäpaikan peruutus on tehtävä heti toisen tutustumiskerran jälkeen kirjallisena sähköpostitse toimisto@kirku.fi . Peruutusta ei voi tehdä ohjaajalle tai myClubissa. Mikäli ryhmäpaikkaa ei peruuteta ilmoitetun ohjeen mukaan, veloitetaan kausimaksu kokonaisuudessaan.
Mikäli joudutte perumaan paikan kesken kauden kokeilukertojen jälkeen, kausimaksua ei palauteta. Pidempiaikaisessa sairastapauksessa (yli 4 vko) voimme palauttaa osan maksusta lääkärintodistusta
Kustannukset
-
kausimaksu (harjoittelukustannukset)
-
Jäsenmaksu seuralle
-
Kausimaksu syksy 2025 on 125 €.
Yhteiset pelisäännöt
-
Käyttäydyn asiallisesti muita harrastajia, valmentajia sekä seuratoimijoita kohtaan
-
Kuuntelen valmentajan ohjeita
-
Tulen harjoituksiin ajoissa asiallisesti pukeutuneena
-
Puutun epäasialliseen käytökseen ja kerron siitä valmentajalle tai muulle turvalliselle aikuiselle
-
Kannustan kaikkia ja toimin reilun pelin sääntöjen mukaisesti
-
En kiusaa ketään enkä jätä toista ryhmän ulkopuolelle
-
-
Kannustan lastani harrastuksessa ja tuen häntä monipuoliseen liikuntaan.
-
Pidän huolen, että lapseni on ajoissa harjoituksissa asiallisesti pukeutuneena
-
Annan valmentajalle työrauhan keskittyä omaan työhönsä ja voimistelijoille harrastamisrauhan.
-
Huolehdin ajoissa toiminnasta aiheutuvista kustannuksista
-
-
Ohjaaja sitoutuu seuran arvoihin ja tavoitteisiin.
-
Valmentaja/ ohjaaja toimii niin harjoituksissa kuin vapaa-ajallakin siten, että luo esimerkillisen mallin lapsille ja nuorille noudattaen hyvää käytöstä ja terveellisiä elämäntapoja.
-
Ohjaaja kohtelee harrastajia tasavertaisesti ja huomioi jokaista harrastajaa yksilöllisesti. Ohjaaja luo tunneille myönteisen ja kannustavan ilmapiirin, jossa on mukava oppia uusia taitoja ja kehittyä lajissa.
-
Ohjaaja huolehtii harjoittelun turvallisuudesta.
-
Ohjaajalla on vaitiolovelvollisuus harrastajien asioista ja hän kunnioittaa harrastajien yksilöllisyyttä.
-
Ohjaaja kehittää omaa osaamistaan ja on halukas kehittymään ohjaajana.
-
Ohjaaja tekee yhteistyötä muiden ohjaajien, valmentajien, huoltajien ja muiden seuratoimijoiden kanssa ja kunnioittaa heidän työtään.
-
Jos ohjaaja ei pääse pitämään harjoituksia, tulee hänen ilmoittaa siitä ajoissa ja hankkia tilalleen tuuraaja.
-
harjoittelu
Joustavat ja mielellään ihonmyötäiset liikuntavaatteet. Hyvät avustuksen kannalta ja tällöin ei ole vaaraa, että ne kiinnittyisivät telineisiin. Ei mielellään voimisteluhameita, mekkoja tai röyhelöllisiä jumppa-asuja. Pitkähihainen paita on hyvä olla päällä alkuverryttelyn ajan, etenkin talvisin saleissa voi olla viileää. Tunnilla voi olla paljaat varpaat, tossut tai liukuestesukat. Hiukset tulee olla kiinni, kuitenkin niin, että kampaus ei haittaa kuperkeikkojen tekemistä. Korut ja kellot pois. Juomapullo.
-
Tule ajoissa tunnille. Huoltaja on ajoissa lasta vastassa, kun tunti päättyy.
-
Vanhemmat odottavat salin ulkopuolella, mikäli toisin ei ole sovittu ohjaajan kanssa. Tunti sujuu luontevimmin ja turvallisimmin, kun lapset eivät kiinnitä huomiota salin reunalla oleviin aikuisiin.
-
Infoathan ohjaajia, mikäli on jotain mitä heidän olisi hyvä tietää lapsestasi
-
Pukuhuoneissa odotetaan tunnin alkua rauhallisesti. Tunti alkaa ohjaajan pyytäessä ryhmän saliin.
-
Ohjaajat vastaavat mielellään kysymyksiinne koskien lapsen liikuntaryhmää. Ohjaajan kanssa voi jutella tunnin alkaessa/ päättyessä tai mikäli tähän ei ole mahdollisuutta, ole yhteydessä toimisto@kirku.fi , välitämme omalle ohjaajalle viestin.
-
Yksittäisistä poissaoloista ei tarvitse ilmoittaa erikseen. Mikäli on useamman viikon putkeen poissa, siitä on hyvä laittaa viestiä ohjaajalle tai toimisto@kirku.fi
-
Voimistelun ryhmässä liikkuvilla on vakuutus seuran puolesta.
-
Iloisia liikuntahetkiä ryhmissämme
-
KirkUn telinevoimisteluryhmissä on hyvät olosuhteet harrastetason harjoitteluun. Koulujen liikuntasaleista löytyy permantopatjoja, alastulopatjoja, nojapuut, rekit, ja puomeja. Lisäksi harjoittelussa hyödynnetään välineistöä monipuolisesti; käytössä on mm. trampoliinit, airtrack, puolapuut, pehmomoduulit, köydet ja voimistelupenkit.
TAPATURMA JA VAKUUTUS
Voimistelijamme on vakuutettu tapaturman varalta seuran puolesta harjoitusten ajan LähiTapiolassa.
Kirkkonummen Urheilijat ry :n lastenliikuntaryhmien osallistujat on vakuutettu LähiTapiolassa.
> Käynti omavalintaisellla lääkäriasemalla maksaen kulut itse
> Yhteys seuran toimistoon toimisto@kirku.fi tai puhelin 0405439069
> Tee vakuutusilmoitus LähiTapiolaan korvausten hakua varten linkki https://www.lahitapiola.fi/henkilo/asiakkaalle/vahingot-ja-korvaukset
Jos liikuntaryhmässä on sattunut tapaturma, joka vaatii
lääkärissä käyntiä tai mietityttää onko lääkärissä käynti paikallaan, suositus on:
Käydään lääkärissä, jolloin on näyttöä tapahtumasta ja tarvittava hoito saadaan alulle.
Mahdolliset lääkärikustannukset maksaa lapsen huoltaja ensin itse.
Kuittia/maksutositteita vastaan voidaan hakea korvausta suoraan vakuutusyhtiöstä.
